Noutomyymälä : Sinikalliontie 3 B ,3krs,avoinna Ma-Pe 8-16

Ferritiinitesti-kotitesti

FRT2300004

Hinnat ovat vain ammattilaisille, ostaminen vaatii rekisteröitymisen.

Nopea (tulos 5 min.) ja luotettava pikatesti ferritiinin määrittämiseen ihmisen sormenpään verestä, raudanpuuteanemiaa epäiltäessä.

Ferritiinin määrä kuvaa elimistön rautavarastoa. Ferritiinin taso laskee aikaisemmin kuin hemoglobiinin ja siksi ferritiinin arvioinnilla on ratkaiseva rooli raudanpuuteanemian varhaisessa toteamisessa. Raudanpuutteen syy tulisi kuitenkin aina selvittää. Mikäli testi antaa negatiivisen tuloksen, eli ferritiinin määrä on alle 30 ng/ml, kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa.

Raudanpuutteesta johtuva anemia on yleisintä lapsilla ja kaikenikäisillä naisilla, mutta erityisesti naisilla joilla on kuukautiset (vähintään 20% kärsii raudanpuutteesta). Pääoireita ovat kalpeus, väsymyksen tunne, päänsäryt, tavallista nopeampi syke tai hengitysvaikeudet liikuntaharjoittelun aikana.

Ne voivat ilmetä asteittain ja jäädä myös huomaamatta. Raudanpuute ilmenee siinä vaiheessa, kun veressä ei ole tarpeeksi punasoluja ja se näkyy alhaisena hemoglobiinitasona. Hemoglobiini on koko kehon hapenkuljetukseen osallistuva pääproteiini, ja rauta on hemoglobiinin tärkeä osa. Raudanpuutteella, joka voi ilmetä raskauden, kasvun, heikon raudansaannin, riittämättömän imeytymisen tai verenhukan (kuukautiset, epätavalliset vuodot, haavaumat, jne.) vuoksi, on suuri vaikutus terveyteen.

Alhainen ferritiinitaso voi antaa viitteitä myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta, C-vitamiinin puutoksesta tai keliakiasta. Alhainen ferritiinitaso aiheuttaa joillekin potilaille ns. levottomat jalat -oireyhtymän, ja vaikka se ei välttämättä johdu suoraan anemiasta, niin kenties anemian aiheuttamasta rautavarastojen tyhjentymisestä.1,2 

Ferritiiniarvojen testaamisella voit havaita mahdollisen raudanpuutteen syntymisen jo varhaisessa vaiheessa.

Pakkauksen sisältö

  • Testilaite
  • Kapillaaripipetti
  • Puskuri
  • Desinfiointipyyhe
  • Lansetti 
  • Pakkausseloste
  • TARVITTAVAT LISÄVÄLINEET: Kello ajanottoa varten

CE-merkitty lääkinnällinen laite, CE0123.

Tarkkuus (luotettavuus) 96,2%

Käyttö

Katso käyttöohje pakkauksesta.

Säilytä pakkausta kuivassa paikassa 2–30°C asteessa.

Älä käytä testiä, jos pakkaus on vahingoittunut tai avattu.

Verkkokaupassamme voit suorittaa ostoksesi turvallisesti. Voit maksaa ostoksesi esimerkiksi suomalaisten verkkopankkien maksutavoilla, laskulla, sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla.

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Lue lisää Paytrailin Käyttöehdoista ja Tietosuojasta.

Lasku

Voit maksaa ostoksesi verkkokaupassamme Collector-laskulla tai voit myös valita vaihtoehdoista:

  • Lasku (vain yrityksille ja yhteisöille, laskutuslisä 2.90€ )
  • Sähköpostilasku (vain yrityksille ja yhteisöille.laskutuslisä 1.90€ )
  • Verkkolasku (vain yrityksille ja yhteisöille,laskutuslisä 1.90€ )
  • Myymme tuotteita laskulla yrityksille ja yhteisöille).Tarkistamme aina yrityksen luottokelpoisuuden ennen luoton myöntämistä. Tilattujen tuotteiden omistusoikeus siirtyy asiakkaalle laskun koko summan ollessa maksettuna.
  • Laskulla voit ostaa 1000 € (sis. alv:n) luottorajaan asti. Uuden asiakkuuden ollessa kyseessä laskuvaihtoehto katsotaan tilauskohtaisesti

Näiden laskujen lähettämisen sekä saatavien maksunvalvonnan ja sitä koskevat toimenpiteet on ulkoistettu Validius Group Oy:lle.

Laskutusta koskevissa asioissa pyydämme ottamaan yhteyttä: Validius Group Oy puh: 010 195 300 email: asiakaspalvelu@validius.fi

Verkkopankit

Verkkokauppamme kassalta löydät tutut suomalaisten verkkopankkien tarjoamat maksutavat ja voit maksaa tilauksesi oman verkkopankkisi maksusivulla.

Korttimaksut

Verkkokaupassamme voit maksaa yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla, kuten Visa ja Mastercard -korteilla.

Maksujen turvallisuus

Verkkokauppamme voit maksaa turvallisesti. Kaikki maksut suoritetaan suojatussa SSL-yhteydessä. Verkkopankkimaksut suoritetaan pankin omalla maksusivulla ja tilaaminen edellyttää vahvaa tunnistautumista. Korttimaksut täyttävät PCI-DSS standardin vaatimukset (Payment Card Industry Data Security Standard).

Tilausten käsittely ja toimitusajat

Käsittelemme kaikki saapuneet tilaukset mahdollisimman pian. Toimitusaika vaihtelee tuotteen, sen saatavuuden ja toimitusosoitteen mukaan. Arvioitu toimitusaika löytyy tuotesivulta verkkokaupassamme.

Toimitustavat ja hinnat

Tarjoamme seuraavat toimitusvaihtoehdot:

  • Ilmainen toimitus automaattiin tai Postiin yli 145 € (alv 0) tilauksille.
  • Ilmainen toimitus perille asti yli 190 € (alv 0) tilauksille.
  • Hintoihin lisätään arvonlisävero (alv).

Verkkokaupastamme valittavat toimitustavat:

Posti

  • Nouto Postin toimipisteestä tai automaatista: 0 € / 7,90 €
    Toimitusaika yleensä 1–3 arkipäivää tilauksen lähettämisestä.
    Kun paketti on saapunut automaattiin, saat tekstiviestin, jossa on lokerokoodi. Voit noutaa tilauksesi valitsemastasi SmartPOST-automaatista.

  • Toimitus sovittuna aikana perille: 12,90 €
    Toimitus vastaanottajalle pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä tilauksen käsittelypäivästä. Posti soittaa etukäteen sopiakseen jakeluajan. Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, postitetaan soittopyyntö ajankohdan sopimiseksi.

DB Schenker

  • Nouto automaatista: 0 € / 6,90 €
    Ilmainen toimitus yli 145 € (alv 0) tilauksiin. Toimitusaika yleensä 1–4 arkipäivää.

  • Toimitus perille asti: 0 € / 10,90 €
    Ilmainen yli 145 € (alv 0) tilauksille.

Nouto myymälästä

  • Nouto myymälästä: 0 €
    Kun tilauksesi on noudettavissa, saat vahvistuksen sähköpostiin. Noutotilaukset ovat yleensä valmiina 1–2 arkipäivän sisällä tilauksesta.

Poikkeukselliset toimitusajat

Jos tuotteen toimitus viivästyy huomattavasti arvioidusta toimitusajasta, otamme yhteyttä sähköpostitse. Varaamme oikeuden toimittaa samaan aikaan tilatut tuotteet erikseen tarvittaessa.

Tuotesivuilla näkyy tuotteen varastosaldo. Voit myös tilata enemmän tuotteita kuin varastosta löytyy, jolloin toimitusaika on yleensä 1–2 viikkoa.

Jos toimitus viivästyy merkittävästi eikä asiakaspalvelumme ole ollut yhteydessä, pyydämme ottamaan meihin yhteyttä. Varaamme oikeuden peruuttaa tilauksen tarvittaessa, jolloin maksu palautetaan 14 päivän kuluessa.

Ammattituotteita myydään ainoastaan yrityskaupan säännöillä ja ehdoilla.

Tarjoamme käyttämättömille tuotteille 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeuden laskun päivämäärästä. Vaihto- ja palautusoikeus ei koske tarjoushintaisia tuotteita eikä kemian tuotteita.

Ennen tuotteiden vaihtoa tai palautusta

Ole aina yhteydessä meihin ennen vaihtoa tai palautusta. Tuotteen palauttamiseen tarvitaan suostumuksemme ja palautuskaavake. Kaavakkeen saat tulostettua tästä.

Vaihdon ja palautuksen yhteydessä on ilmoitettava myös palautuksen syy sekä laskun tai lähetysluettelon numero. Emme hyvitä tuotepalautusta, jos tuotetta on käytetty tai sen pakkaus ei ole myyntikuntoinen ellei kyseessä ole tuotevirheestä johtuva palautus.

Noutamaton lähetys

Lähetyksen noutamatta jättäminen ei ole pätevä syy palautukselle. Kaikista palautuksista, jotka ovat jätetty noutamatta ja saapuvat meille ilman palautuslomaketta, pidätämme aiheutuneita käsittely ja lähetyskuluja 15 euroa.

Vaihto- ja palautusoikeuden ehdot

Huomioithan seuraavat vaihto- ja palautusoikeudeen ehdot ennen tuotteiden palauttamista:

  • Asiakas on aina vastuussa palautuksesta mahdollisesti aiheutuvista toimituskuluista ellei kyseessä ole tuotevirheestä johtuva palautus.
  • Vaihto- ja palautusoikeus koskee ainoastaan käyttämättömiä tuotteita. Emme hyvitä tuotepalautusta, jos tuotetta on käytetty tai sen pakkaus ei ole myyntikuntoinen ellei kyseessä ole tuotevirheestä johtuva palautus.
  • Vaihto- ja palautusoikeus ei koske tarjoushintaisia tuotteita eikä kemian tuotteita.
  • Tilaustuotteilla, kalusteilla ja asiakasta varten erikseen tilatuilla tuotteilla ei ole vaihto-/palautusoikeutta.
  • Emme lunasta postiennakolla, luottopakettina tai jälkivaatimuksella lähetettyjä palautuksia. Emme vastaa virheistä ja vahingoista, jotka aiheutuvat tuotteelle asiakkaalla virheellisestä varastoinnista tai käsittelystä tai tuotteen käyttämisestä sille sopimattomalla tavalla tai sopimattomissa käyttöolosuhteissa.
  • Asiakkaan tulee itse varmistaa tuotteen soveltuvuus aiottuun käyttötarkoitukseen. Mikäli tuotteen palautus ei johdu Myyjästä, vastaa Asiakas palautuksesta aiheutuvista kustannuksista.

Erimielisyyksien ratkaisu

Kaupasta mahdollisesti aiheutuneet erimielisyydet tulisi ensisijaisesti hoitaa osapuolten välillä. Mikäli on mahdotonta päästä sopuun, niin asia käsitellään myyjän kotipaikan käräjäoikeudessa.

Hae kaupastamme